Heips kaikille!

Kuten ehkä otsikosta päättelette Kauhukeittiön Gordon Ramsey on Kipan Suuri Idoli. Kipa katsoo kaikki Kauhukeittiöt ja ihastelee miten mahtavasti Gordon osaa huuttaa ja pomputtaa porukkaa. Sanoinkin yx päivä esimiehelleni (naiselle), että voisiko hän ottaa vähän Gordonista mallia ja alkaa huuttaa meidänkin tiimille yhtä lailla. Ajattele ku olisi kiva kun voisi huutaa kurkkusuorana siellä käytävällä että: KIIIIIPAAAAA!!!! Perkeleen akka!!!!! Ei kuulemma ollut hyvä idea. Höh. Olisi tuonut vähän päivään säpinää :/

Mutta mutta, pienellä johdatuksella, pääsemmekin asiaan. Ajattelin meinaan tänään vähän kokeilla siileille pieniä menu muutoksia. Toki kaikki öttiäiset ja sittiäiset niinkuin asiaan kuuluu, mutta lisäksi ajattelin livauttaa sinne joukkoon pienen palan oman maan perunaa (sellaisen nökäreen) ja yhden mustaherukan ja yhden punaviinimarjan. Sitten aamulla kurkin onko ne tallella ja syöty ennakkoluulottomasti, vai jätetty kupin pohjalle. Muutaman kerran olen antanut vadelman - ja ne ovat kadonneet. Laitoin pakkaseenkin muutaman vadelman ilman sokeria, että voin joskus toistekin sellaisen herkun antaa.

Toki toki tiedän, että marjat ja peruna eivät kuulu siilien ruokavalioon. Mutta on vaan niin hauska kokeilla että häviääkö ne sieltä kupista..... Ja sitä paitsi. Ne on taatusti luomua. Kipa kun ei ikinä muista hoitaa marja puskiansa eikä perunamaatansa - joten ne eivät taatusti ole saaneet kuin vettä taivaalta :DDDD

Kerron sitten miten kävikään.

Lisäksi toivotan tervetulleeksi Helleyön ja Käpälämäen blogeilemaan. Lisään huomenna töissä teidät listaani, että saan kuvallisen linkin.