Ajattelin nyt kirjoittaa taas, vaikka eipä juuri mitään uutta ole kuulunut tällä rintamalla.
Nevian paino on pysytellyt kiltisti tuossa 334 grammassa. Mitään muutoksia ei neidissä vielä näy. Muutama tissi kyllä on näkyvissä, mutta koska ne oli jo heinäkuussakin näkyvissä - en osaa nyt niistä sanoa sitten onko se mitään. Niin isot ne ei kuitenkaan vielä ole että tarvitsisi harkita tissiliivien ostoa. Kyllä niitä sen verran piti karvojen alta kaivella esiin.
Jokailtainen punnitus tehdään ja tarkkaillaan ja olen jopa kuulustellutkin että onko iltapahoinvointia (
koska siilit on yöeläimiä, niillähän ei voi olla aamupahoinvointia hehe), mutta tyttö vaan napittaa eikä sano mitään.
Viihtyy rapsuteltavana kyllä. Kynsiäkään ei ole tarvinnut leikkailla nyt 1,5 viikkoon. Tarkkailen niitäkin, mutta taitaa Kutrin pyörän ansiosta jäädä todellakin vähille nyt kynsien leikkuu - mikä helpottaa oikeasti tosi paljon. Vaikka onhan mulla nyt ne Tiimarin uudet kiikarit joilla näkee hyvin, mutta Nevia on onnellisempi kun en kaivele sen kynsiä ja varpaita kokoajan.