Tänään sitten aloitin blogin tekemisen 17.8.08 sunnuntaina. Tarkoitus on alkaa kertomaan Afrikkalaisen kääpiösiilini Nevian pikkuisesta taipaleesta täällä Nurmijärvellä. Nevia on syntynyt 22.9.07 ja täyttää kohta jo yhden vuoden.
Tutustun vasta blogin tekemiseen, joten kaikki voi olla vähän kökköä alussa, mutta toivottavasti jaksatte seurailla vajavaisuuksista huolimatta. Kuviakin alan laittamaan kunhan kerkiän.

Ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, että jouduin perjantaina 15. päivä nöyrtymään, ja menemään ostaa Tiimarista suurennussilmälasit, jotta saan leikattua Nepsun kynnet vaativalla tarkkuudella. Sen verran ikänäkö alkanut painamaan, että oli pakko. Kynnet on kovin pienet, eikä ole kuitenkaan tarkoitus siilin varpaita sentään alkaa lyhentämään. Odotankin uutta juoksupyörää, jossa on karhentava pinta, joten ehkä tämäkin osuus siilinkynnenleikkuussa tulee harventumaan tai mahdollisesti kokonaan loppumaan :) pyörää odotellessa....